Sinä teet minusta perhosen - kaunis ja lyhyt on lento sen

Olen niin väsynyt. En ole viimeaikoina jaksanut paljon kirjoittaa, mutta en ole unohtanut teitä, rakkaat lukijani. Olette minulle niin tärkeitä ja saan voimaa kommenteistanne.

Koulussa ei mene hyvin. "Kaverini" yrittävät jutella minulle koulussa, mutta näen ettei heitä oikeasti kiinnosta mitä minulle kuuluu. En ole kuin he. He ovat kauniita ja hoikkia, rikkaista perheistä ja suosittuja poikien keskuudessa. He pitävät bileitä joihin minua ei kutsuta ja seurustelevat poikien kanssa. Haluaisin olla kuin he, omistaa paljon ystäviä ja elää huolentonta elämää. Olen kuin ruma toukka kauniiden, värikkäiden perhosten rinnalla. Haluaisin uskoa, että vielä jonakin päivänä minustakin kuoriutuu kaunis perhonen mutta todennäköisesti vain koteloidun, ja jään kotelooni rumana ja yksin, yksin niinkuin aina.

Haluaisin päästä pois tästä kaupungista pikkukylästä. Pienet piirit ahdistavat minua ja haluaisin lähteä johonkin suurempaan kaupunkiin. Olen varma että olisin onnellisempi siellä. Voisinpa vain kuoriutua kotelostani ja liitää perhosen lailla uuteen elämään, jossa minut hyväksyttäisiin, tai ainakin voisin sulautua väkijoukkoon ilman niitä halveksuvia katseita.
Lisäksi olen vieläkin pohtinut uskonnollisia asioita hyvin paljon. Nyt olen varma mitä todella haluan. Yritin varovaisesti mainita asiasta äidilleni, mutta heti kuultuaan minun mainitsevan toiset uskonnot, alkoi ennakkoluuloinen saarna toisten uskontojen edustajista ja siitä kuinka heihin ei ole missään nimessä luottamista, eikä äiti edes kuunnellut mistä halusin hänelle puhua. parempi niin. minua ei ymmärrä kukaan.


Olisin halunnut puhua tästä kaikesta jollekkin, mutta mennessäni terveydenhoitajan vastaanotolle hän ei ollut siellä. Ovessa oli keltainen lappu, jossa luki ettei hän voinut tulla töihin henkilökohtaisten menojensa vuoksi. mutta eikö hänen tulisi olla siellä meitä varten? Olin hyvin pettynyt ja surullinen. Seuraavan kerran hän on koulullamme vasta torstaina - jos silloinkaan. Ehkä hänkään ei vain halua puhua kanssani.

Viimeyönä näin taas unta hänestä.


Sokeesti sinusta sairastuin
(auta mua)
hukun vaikka uin
Sut väkijoukosta tuntisin
(silmät kii)
sidotuin silmin

Uskon asia

Viimeaikoina olen miettinyt paljon uskon asioita ja elämää itsessään. Olen kristitty, mutta haluisin kääntyä muslimiksi.(myös hän on muslimi), mutta en minä siksi aijo muslimiksi kääntyä.
  Nämä asiat ovat vaivanneet minuaa jo pitkään, mutta vasta nyt tulin niitä kunnolla miettineeksi.
Haluaisin käyttää huivia, niin kuin musliminaiset yleensä. Koulussa olenkin jo alkanut pukeutua huiviin, mutta kotona en voi, koska äiti saisi raivarin jos saisi tietää haaveestani.
   Uskon että olisin onnellisempi, jos saisin uskoa niin kuin haluan. Oleen jo niin vanha, että minulla periaatteessa on oikeus laillisestikkin harjoittaa haluamaani uskontoa. En ole kertonut unelmastani vielä kenellekkään ja vasta täällä blogissani uskallan avautua. "Kaverieni" mielipiteistä en välitä, he eivät ole kavereitani kuitenkaan joten en välitä mitä mieltä he ovat asiasta. Ainoa este on äitini ja se onkin hyvin suuri ja ratkaiseva este. Toisaalta aijon olla sydämeltäni muslimi, ihan sama miten käy.