Juodaan viinaa

jos voidaan.. Anteeksi, kun en ole päässyt kirjoittamaan pitkään aikaan. Rakkain ystäväni kone otettiin minulta pois, koska äitini vihaa minua ja sai tietää minun lintsanneen koulusta. Olen ollut niin masentunut että olen tuskin jaksanut edes hengittää. Nyt on vähän helpottanut ja päätin kirjoittaa teille kuulumisiani.
  Pian alkaa vanhojen tansseihin harjoittelu ja minulla ei ole tanssiparia. Kuka haluaisikaan olla parini? Kaikilla muilla tytöillä on jo parit ja ihanat mekot, mutta ei minulle. Ei ole eikä tule. Olen minä senkin takia useita iltoja ja öitä itkenyt ja valvonut. En jaksa myöstään asua enää kotona. En vain yksinkertaisesti kestä, kun äiti kokoajan kontrolloi minua. Meillä on otettu uusi sääntö käyttöön, että kotiin tullaan viimeistään seitsemältä. Sen takia, koska äitini työkaveri oli juorunnut minun olleen juomassa yksin pussikaljalla. Okei, tuli siihen seurakseni myös yksi spurgu, jonka kanssa juttelin pitkään. Onneksi äitini ei kuitenkaan tiedä tästä mitään. Olisin niiin kusessa. Yritän vain turruttaa tuskan tunteen viinalla. Joudun ehkä ottamaan vahvemmat aineet käyttöön, sillä tämä ei tunnu tehoavan enää kovin hyvin.

Kesä, eikä mitään tekemistä

Pian on kesäloma. Kaverini suunnittelevat jo innokkaasti, mitä he aikovat kesän aikana tehdä. Monet ovat menossa ulkomaille, festareille tai muutenvaan pitävät hauskaa.
 Minulla on tiedossa aivan kauhea kesä. Äitini on jo ilmoittanut, että joudun koko kesän hoitamaan siskoani ja muutenkin tekemään paljon kotitöitä. Itse olin toivonut rauhallista ja rentouttavaa kesää, mutta se taitaa olla mahdotonta. Olisin myös tahtonut ulkomaille, mutta se ei tule kysymykseenkään, sillä emme voisi mitenkään matkustaa pienen siskoni kanssa. Kesästäni on siis tulossa maailman tylsin ja kurjin. Ainoa onnellinen asia on se, ettei minun tarvitse lomalla nähdä inhottavia ystäviäni.
 Pääsisinpä minäkin jonnekkin kauas ja tuntemattomaan, siellä voisin vihdoin rentoutua ja olla Onnellinen, ikuisesti...

IHANAA LEIJONAT IHANAA!

Anteeksi, koska en ole laittanut pitkään aikaan uutta postausta. Olen ollut niin masentunut viimeaikoina, etten ole pystynyt. Sunnuntai oli yhtä helvettiä koko päivä. Olen hirmuinen Leijonat-fani, mutta äitini ei antanut katsoa peliä. Äiti käski minun mennä nukkumaan. Äitini kannattaa Ruotsia!!!!! En voi ymmärtää häntä millainen idiootti hän on vaikka hän onkin syntyperäinen ruotsalainen. Olisin halunnut katsoa peliä, mutta sen sijaan itkin vain huoneessani suomenlippu kädessäni. Olohuoneesta kuului vain yksi iloinen huudahdus, kun ruotsi sai maalin ja loput huudoista oli buuauksia. Olen niin masentunut ja kyllästynyt elämääni täällä stadissa. Tarvitsisin elämääni valon ja lisää voimaa. Muuten kuihdun pois.. Kiitos Leijonat. Annoitte minulle syyn elää vielä hetken eteenpäin.

Yksinäisyys koskee eniten

Huokaus...

Tällä hetkellä en ajattele mitään muuta kuin kohta alkaavaa kesälomaa ja vapautta...toivottavasti
Koulussa olen kokoajan niin väsynyt, että meinaan nukahtaa tunnille. Tänään sitten nukahdinkin.Opettajamme käski minut terkkarille, hän epäili, että olen sairas itse tiedän vaan olevani ihan lopussa.
 Kun tulin terkkarin huoneeseen, siellä olikin joku ihan vieras ihminen. Kysyin missä terkkarimme on ja sain kuulla, että hän on jäänyt sairaslomalle ja loman jälkeen hän jää sairaseläkkeelle. En voinut hengittää
Terkkari, joka on ollut jo pidemmän aikaa ainut ihminen, johon olen voinut luottaa on nyt hylännyt minut ja poistunut elämästäni lopullisesti. Enää minulla ei ole ketään jolle voisin puhua. Lähdin heti kotiin koulusta ja olen vaan itkenyt koko päivän huoneessani. En jaksa enää..Kunpa olisi ihminen , joka pyyhkisi tuskan elämstäni ja antaisi minulle voimaa jaksaa raskaan elämänpolun loppuun saakka..

Mun koti ei oo täällä

Tänään oli surullinen päivä taas vaihteeksi. Koulussa hän sai loistavan idean haukkua minua julkisesti mulaattihuoramuslimiksi. Olen päättänyt vihdoin lopettaa surkean elämäni ja eiköhän niskaani tule paskaa yhä suurempina lasteina. Tänään iltapäivällä leikkasin leipää välipalaksi ja leipäveitsi hipaisi rannetta. Silloin tartuin veitseen. Melkein jo työnsin sen mahaani, mutten pystynyt. Olen niin heikko.
En ole kiittänyt teitä lukijoita tarpeeksi. Te annatte minulle voimaa ja olette yksi niistä harvoista asioista joista saan voimaa. Kiitos siitä, että olette olemassa ♥
Vappu saapuu taas. Ehkä puhallan yhden ilmapallon ja päästän sen tuulen mukaan. Ihan niinkuin elämänikin. Tiputan sen neljännenkerroksen parvekkeelta ja katson se lentää tuulen mukana. Kuitenkin se putoaa maahan ja rikkoontuu. Ihan kuin minäkin. Olen kuin vappupallo. Olen pyöreä ja tyhjää täynnä. En kestä kovaa kohtelua. Olen kuin ilmaa vaan.


Yksin suuressa maailmassa

...

Hyvää syntymäpäivää minulle.

On kyllä paras synttäripäivä tähän mennessä. En ole poistunut huoneestani tänään, enkä aiokaan poistua. Äitiä ei haittaa, kun sisko. Kukaan ystävistäni paskiasisita ei ole muistanut. Äiti sentään koputti aamulla oveen ja toivotti synttäreitä. Onhan tässä hyväkin puoli. Vähemmän aikaa siihen että pääsen pois täältä.

Olipas muuten osuva päivä juuri tänään olla synttärit. Pitkäperjantai, muutenkin surullinen päivä uskoville. Ehkä he surevat minun syntymääni. Ehkä tällaisen kurjan ihmisen syntymää ei viitsisi edes surra. Mutta pääsiäinen toi taas mieleeni muslimiksi kääntymisen. En jaksaisi välittää siitäkään.

En oikein jaksa ajatella mitään sen syvemmin, ajatukset vain tuntuvat tunkeutuvan päähäni, hipaisevan sormellaan sieluni meren pintaa, aiheuttaen muutaman pienen aallon ja sitten ne katoavat. Minä kävelen sen meren rannoilla, peläten mitä sen pohjasta saattaisi löytyä, pitäytyen vain tuskin sen maininkien ulottuvilla, sillä nekin ovat jo kaataa minut. Nekin riittävät minulle.

Taken by a stranger

Näin hänet tänään.

Näin heidät tänään.

He olivat kahdestaan käytävässä. Kädet toistensa ympärillä. Kellon soidessa he suutelivat toisiaan. Sydämeni särkyi miljooniksi ja taas miljooniksi pienen pieniksi siruiksi. Käännyin ja juoksin kotiin, 7 kilometriä. Lukittauduin vessaan ja itkin lattialla. Pitkään. Jos olisin löytänyt vessasta jotakin terävää, olisin tasan käyttänyt sitä.

Elämäni on ohi.

The sky will fall down and everything will escape from me

Olisin tänään halunnut mennä terkkarin luo, ihan vain katsomaan häntä. Ainutta ystävääni.
Mutta kun saavuin terkkarin huoneeseen, hän ei ollutkaan siellä. Vieläkään. Siellä oli joku toinen. Se toinen kysyi olinko kipeä. En saanut sanaa suustani ja juoksin pois.

Miksei hän ole siellä?

Mistä löydän hänet nyt?

Itken. Kerrankin luulin löytäneeni jonkun joka välittää minusta. Jolle pystyin kertomaan asioita. Nyt en ole nähnyt häntä ainakaan kuukauteen. Enkä edes tiedä missä hän on. Hänen paikallaan oli toinen. Tarkoittaako se ettei hän tule enää takaisin?

Itken onnen vuotten tähden joita ehkä ollut ois

Arvasin sen. Mutta silti sattuu.
Olen viettänyt viikkoni lintsaten kaikki ne tunnit millä hän on, ja viettänyt ne poissa toisten silmistä, sillä omat silmäni eivät ole kaunista katsottavaa. Kotona olen vältellyt äitiä, joka onneksi on onnistunut ihan hyvin, kiitos pikkusiskoni. Olen lukkiutunut huoneeseeni, istunut pimeässä ja soittanut musiikkia juuri niin kovalla että se peittää ääneni. Olen varastanut keittiöstä veitsen. Se on nyt sänkyni alla. En pystynyt tekemään mitään. Koko viikkoon. Olen säälittävä.

Pukeuduin sittenkin normaalisti sinä aamuna. Menin tunnille. Hän istahti viereeni ja alkoi jutella minulle. Tunnin loputtua sanoin sen äkkiä. Hän näytti yllättyneeltä ja alkoi sitten nauraa minulle. Se nauru kaikuu edelleen korvissani huvittuneena. Pilkkaavana.

Ei minusta ole mihinkään.

Uskallanko olla onnellinen

  Minua jännittää nyt ihan hirveän paljon. Olen koko viikonlopun odottanut, että saisin nähdä hänet jälleen. Olen miettinyt, mitä hänelle sanoisin ja miten sanoisin. Haluaisin paljastaa hänelle tunteeni, mutta minulta puuttuu rohkeutta ja itseluottamusta. Mitä jos hän nauraa minulle tai nolaa minut kaikkien nähden? En usko että voisin enää elää jos niin kävisi.
  Olen myös miettinyt monta tuntia, mitä laittaisin päälle huomenna, millaisista tytöistä hän pitäisi. Toivoisin niin olevani hänen makuaan, mutta en usko sitä. Minusta ei ole koskaan pitänyt kukaan. Haluaisin vaan kovasti saada tämän mahdollisuuden.
  Voisiko minulla todella olla oikeus olla onnellinen? uskaltaisinko vihdoin elää elämääni niin kuin sitä itse haluaisin?
Ainahan voin toivoa...Toistaiseksi pelko on vielä toivoa suurempi tunne...

Just come here with me

Anteeksi, en ole taaskaan ehtinyt kirjoittelemaan tänne kovinkaan paljoa viime aikoina ja vasta tänään huomasin kuinka monta teitä ihania lukijoita jo onkaan, kiitos. ♥ Syy sille miksi en ole kirjoittanut viime aikoina löytyy ihan koulusta. Kauhea kiire ja stressi - aikaa ei jää juurikaan muuhun kuin koulunkäyntiin. Pitää tehdä esitelmää sinne ja tänne ja valmistella aamunavausta ja lukea kokeisiin ja tehdä tehtävät jne.jne.
Uskokaa tai älkää.. Eilen minä puhuin hänen kanssaan. Melkein kokonaisen tunnin. Luokassa hänen istumatoverinsa oli poissa sairauden takia ja hän tuli luokseni ja kysyi melkein ylikohteliaasti, että saisiko istua vieressäni sen tunnin. Oudosti sopertaen ja punastuen vastasin, että tietysti. Olin taivaassa. Hänen kanssaan oli niin mukava ja helppo puhua. Toivon, että istumatoveri puuttuu ensi tunnillakin, hih. Nyt vain tuntuu hyvältä!

Sinä teet minusta perhosen - kaunis ja lyhyt on lento sen

Olen niin väsynyt. En ole viimeaikoina jaksanut paljon kirjoittaa, mutta en ole unohtanut teitä, rakkaat lukijani. Olette minulle niin tärkeitä ja saan voimaa kommenteistanne.

Koulussa ei mene hyvin. "Kaverini" yrittävät jutella minulle koulussa, mutta näen ettei heitä oikeasti kiinnosta mitä minulle kuuluu. En ole kuin he. He ovat kauniita ja hoikkia, rikkaista perheistä ja suosittuja poikien keskuudessa. He pitävät bileitä joihin minua ei kutsuta ja seurustelevat poikien kanssa. Haluaisin olla kuin he, omistaa paljon ystäviä ja elää huolentonta elämää. Olen kuin ruma toukka kauniiden, värikkäiden perhosten rinnalla. Haluaisin uskoa, että vielä jonakin päivänä minustakin kuoriutuu kaunis perhonen mutta todennäköisesti vain koteloidun, ja jään kotelooni rumana ja yksin, yksin niinkuin aina.

Haluaisin päästä pois tästä kaupungista pikkukylästä. Pienet piirit ahdistavat minua ja haluaisin lähteä johonkin suurempaan kaupunkiin. Olen varma että olisin onnellisempi siellä. Voisinpa vain kuoriutua kotelostani ja liitää perhosen lailla uuteen elämään, jossa minut hyväksyttäisiin, tai ainakin voisin sulautua väkijoukkoon ilman niitä halveksuvia katseita.
Lisäksi olen vieläkin pohtinut uskonnollisia asioita hyvin paljon. Nyt olen varma mitä todella haluan. Yritin varovaisesti mainita asiasta äidilleni, mutta heti kuultuaan minun mainitsevan toiset uskonnot, alkoi ennakkoluuloinen saarna toisten uskontojen edustajista ja siitä kuinka heihin ei ole missään nimessä luottamista, eikä äiti edes kuunnellut mistä halusin hänelle puhua. parempi niin. minua ei ymmärrä kukaan.


Olisin halunnut puhua tästä kaikesta jollekkin, mutta mennessäni terveydenhoitajan vastaanotolle hän ei ollut siellä. Ovessa oli keltainen lappu, jossa luki ettei hän voinut tulla töihin henkilökohtaisten menojensa vuoksi. mutta eikö hänen tulisi olla siellä meitä varten? Olin hyvin pettynyt ja surullinen. Seuraavan kerran hän on koulullamme vasta torstaina - jos silloinkaan. Ehkä hänkään ei vain halua puhua kanssani.

Viimeyönä näin taas unta hänestä.


Sokeesti sinusta sairastuin
(auta mua)
hukun vaikka uin
Sut väkijoukosta tuntisin
(silmät kii)
sidotuin silmin