Koulussa ei mene hyvin. "Kaverini" yrittävät jutella minulle koulussa, mutta näen ettei heitä oikeasti kiinnosta mitä minulle kuuluu. En ole kuin he. He ovat kauniita ja hoikkia, rikkaista perheistä ja suosittuja poikien keskuudessa. He pitävät bileitä joihin minua ei kutsuta ja seurustelevat poikien kanssa. Haluaisin olla kuin he, omistaa paljon ystäviä ja elää huolentonta elämää. Olen kuin ruma toukka kauniiden, värikkäiden perhosten rinnalla. Haluaisin uskoa, että vielä jonakin päivänä minustakin kuoriutuu kaunis perhonen mutta todennäköisesti vain koteloidun, ja jään kotelooni rumana ja yksin, yksin niinkuin aina.
Haluaisin päästä pois tästä
Lisäksi olen vieläkin pohtinut uskonnollisia asioita hyvin paljon. Nyt olen varma mitä todella haluan. Yritin varovaisesti mainita asiasta äidilleni, mutta heti kuultuaan minun mainitsevan toiset uskonnot, alkoi ennakkoluuloinen saarna toisten uskontojen edustajista ja siitä kuinka heihin ei ole missään nimessä luottamista, eikä äiti edes kuunnellut mistä halusin hänelle puhua. parempi niin. minua ei ymmärrä kukaan.
Olisin halunnut puhua tästä kaikesta jollekkin, mutta mennessäni terveydenhoitajan vastaanotolle hän ei ollut siellä. Ovessa oli keltainen lappu, jossa luki ettei hän voinut tulla töihin henkilökohtaisten menojensa vuoksi. mutta eikö hänen tulisi olla siellä meitä varten? Olin hyvin pettynyt ja surullinen. Seuraavan kerran hän on koulullamme vasta torstaina - jos silloinkaan. Ehkä hänkään ei vain halua puhua kanssani.
Viimeyönä näin taas unta hänestä.
Sokeesti sinusta sairastuin
(auta mua)
hukun vaikka uin
Sut väkijoukosta tuntisin
(silmät kii)
sidotuin silmin
Luultavasti terveydenhoitajalla oli vain oikeasti jotain menoa, hammaslääkäri, lasten takia poissa tai jotain muuta aivan tavallista. Irroittaudu kavereistasi ja etsi paremmat piirit. Sun on mahdollista parantua masennuksesta. Voimia.
VastaaPoistaSähän voit lähteä pois - ainakin jossain vaiheessa, ja sitten äitisikään ei voi vaikuttaa päätöksiisi.
VastaaPoistaTiedän, että erilaisetkin ihmiset yleensä hyväksytään, kun he vain osaavat etsiä oikean seuran.
Varmasti sinäkin saat siivet - edes pikkuruiset. Voimia! ♥
olen hiljaa
VastaaPoistaolen ujo
tahdon sanoa: jaksa
susta välitetään
oikeasti
minäkin, joka en edes tunne sua
sä oot hyvä
me kaikki
me ollaan täydellisiä
älä ole niiden kanssa
joiden kanssa et viihdy
joiden koet pilkkaavan sua
sulla on täydellinen elämä
mut se on piilossa
se on löydettävissä
mutta älä säikähdä
vaikket löytäisikään sitä heti
mut pidä meistä kii
se voi löytyä mistä vaan
uudesta uskonnosta
lukuharrastuksesta
pikkusiskosta
nokkahuilusta
kokkailusta
jaksa tyttö, jaksa <3
pidä unelmistas kii
mielestäni ei muuten ole olemassa samanlaisia ja erilaisia ihmisiä. on vain ihmisiä. toiset viihtyvät toisessa seurassa ja toiset toisessa.
täällä yksi joka susta välittää. vaikken tunne.
On varmasti ihan hirveää toi sun elämä. Mullekin on joskus tapahtunut samankaltaisia asioita, ja tiedän miltä se tuntuu; ei ole ketään kuka välittää, ei edes ystäviä, anhemmat eivät ymmärrä sinua, kukaan ei halua olla kanssasi tai välitä. Yritä jaksaa. Mieti vaikka hyviä puolia itsestäsi, tai aloita uusi harrastus. Joo nää vinkit on ihan surkeita, mutta yritä jaksaa.Jotenkin. Käy vaikka shoppailemassa yksin, tiedän ettei se ole niin kivaa yksin kuin kamujen kanssa, mutta yritä löytää se juttu joka tekee sinut onnelliseksi. jaksele <3 Tiedän että olet hyvä tyyppi (;
VastaaPoistaEt kuule arvaakkaan miten samaistun noihin sun kirjoituksiin! Mäkin asun suht pienessä paikassa (kaikki tietää suunnillee nimeltä jokaisen) ja mulla ainoo asia joka jaksaa piristää on se että joku kaunis päivä pääsen pois täältä.
VastaaPoistaMulla elämä oli ihan täyttä helvettiä pari vuotta sitten ja nyt asiat on jo vähän paremmin :) Sunkin pitää vaan jaksaa vielä, niin joku päivä se oikeesti palkitaan! :)
Pienestä paikasta pääsee kyllä pois, miun on pakko uskoa niin.
VastaaPoistaJa jokaisella ihmisellä tulee aika milloin kaverit on sellaisia että niitä kiinnostaa, sitä aikaa pitää sit muistaa arvostaa.
mut anyway niin.
hei.