Olen viettänyt viikkoni lintsaten kaikki ne tunnit millä hän on, ja viettänyt ne poissa toisten silmistä, sillä omat silmäni eivät ole kaunista katsottavaa. Kotona olen vältellyt äitiä, joka onneksi on onnistunut ihan hyvin, kiitos pikkusiskoni. Olen lukkiutunut huoneeseeni, istunut pimeässä ja soittanut musiikkia juuri niin kovalla että se peittää ääneni. Olen varastanut keittiöstä veitsen. Se on nyt sänkyni alla. En pystynyt tekemään mitään. Koko viikkoon. Olen säälittävä.
Pukeuduin sittenkin normaalisti sinä aamuna. Menin tunnille. Hän istahti viereeni ja alkoi jutella minulle. Tunnin loputtua sanoin sen äkkiä. Hän näytti yllättyneeltä ja alkoi sitten nauraa minulle. Se nauru kaikuu edelleen korvissani huvittuneena. Pilkkaavana.
Ei minusta ole mihinkään.
Voi kultapieni sinua. Älä tee sillä veitsellä mitään, vie se takaisin keittiöön.
VastaaPoistaEt ole säälittävä, olet arvokas ja sinua rakastetaan. Jos siltä ei aina tunnu, muista, että Jumalalle kelpaat aina omana itsenäsi ja Hän rakastaa sinua.
Sinä olet liian hyvä sille pojalle. Se poika ei ansaitse sinua, ja sen tietää hänen reaktiostaan kertomaasi asiaan. Jätä hänet omaan arvoonsa.
Toivon, ettet tee itsellesi mitään. Olen tähän päivään mennessä saanut 11 hylkäystä pojilta, mutta en ole viillellyt tai yrittänyt tappaa itseäni heidän takiaan, sillä tiedän että joku jossain odottaa minua. Kuten odottaa sinuakin.
Kultapieni, älä masennu, älä luovu toivosta, sillä sinua rakastetaan.