Miksi kyyneleet

Huokaus...Nämä päivät voisin ilomielin pyyhkiä elämstäni, jos vain voisin.
Vaikka eilen tunsinkin onnea serkkujeni seurassa, oli tämä päivä taas samaa vanhaa paskaa.
Kaverini, paskiaiset haukkuivat minua tänään ruokalassa ja minä kuulin kaiken, seisoin aivan heidän takanaan ja kuulin nuo luokkaavat sanat. Tulin niin surulliseksi, että menin vessaan itkemään. Terveydenhoitajamme kuuli ilmeisesti, että joku itki vessassa ja hän löysi minut. Menin hänen kanssaan juttelemaan ja kiitin onneani siitä, että maailmassa on edes yksi ihminen, joka yrittää ja ymmärtääkin tuskaani. Terveydenhoitjan luona voin olla oma itseni...silti tuntuu, että elämä vaan potkii päähän ja suurin tunne on epätoivo..

Huomennakin tahtoisin olla onnellinen

Eilinen meni kyllä niin penkin alle. Vihaan "kavereitani", he eivät vain ymmärrä että minäkin olen vain ihminen jolla on tunteet.

Tänään kuitenkin oli mukava päivä. Menimme koko perheen voimin käymään 60km päässä pikkuserkuillani. Lempisukulaiseni. Siellä olen aina voinut olla oma itseni ja rentoutua. He ovat ainoat sukulaiset (tai ainoat ihmiset koko maailmassa) jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

Pikkuserkkuni T osaa soittaa uskomattoman hyvin pianoa. Menin kuuntelemaan hänen soittoaan ja olin haltioissani. Soinnut täyttivät pääni ja nukahdin siihen sohvalle. En nukkunut kauaa mutta herättyäni minulla oli niin rauhallinen ja rento olo - kuin olisin uudestisyntynyt. Toivon, että olisin huomennakin yhtä onnellinen kuin tänään.

Tänään oli se päivä kun minun piti mennä ystävieni paskiaisten kanssa jäähallille katsomaan jotain typerää peliä. En olisi tahtonut, sillä en ollut uskaltanut kysyä häntä mukaani, vaikka olisinkin halunnut. Kun saavuin sopimaamme aikaan hallille olivat paskiaiset jo paikalla. He seisoivat pienessä ringissä jutellen ja naureskellen mistä vetoa, että he puhuivat pahaa minusta. Kun saavuin paikalle he vain tervehtivät ja sanoivat että heidän kaverinsa tulisivat pian. Odotellessamme eräs ystävistäni kysyi, että sainko minä ketään mukaani hän teki sen varmasti vain kiusatakseen minua. Valehtelin, ettei kukaan ollut vastannut puhelimeen ja voin vannoa nähneeni hymyn erään paskiaisen kasvoilla silloin. Kun pojat saapuivat lähdimme sisälle, siellä alkoi olla jo jonkin verran porukkaa inhoan suuria väkimassoja. Tiesin heti etten viihtyisi ja tunsin oloni jo alkuun hieman ukopuoliseksi, koska muut juttelivat vain seuralaistensa kanssa. Sitten eräs paskiainen alkoi yhtäkkiä puhua hänestä, siitä kuinka ärsyttävä ja inhottava hän on ja varoitti ettemme saisi liikkua hänen seurassaan. Muiden yhtyessä mielipiteeseen lähdin vähin äänin hallilta ja juoksin kotiin. koko loppuillan olen itkenyt. Tuntuu todella pahalta, kun he puhuvat vain paskaa hänen selkänsä takana. Huomaisipa hän minut, sillä minusta tuntuu, että olemme loppujen lopuksi samanlaisia... molemmista puhutaan paskaa selän takana.

Ehkä hänkin on yksin ja kaipaa ystävää.

Istuimme tänään kavereitteni paskiaisten kanssa ruokalassa ja yhtäkkiä keskustelu kääntyin yhden pokaystävään.

Kuinka hän on niin ihana.

Kuinka he ovat yhdessä niin ihania.

Kuinka kaikki on taas niin ihanaa.

Jotenkin he pääsivät viikonlopuun. He alkoivat suunnitella mitä suurempia asioita. "Pidetään bileet!" joku jopa sanoi. Ja minua ei tietenkään taaskaan kutsuttaisi. Kun jo aijemmin mainittu poikaystävä yllättäen tunki mukaan keskusteluun, päätyivät paskiaiset jääkiekko-otteluun. He tietävät etten ymmärrä jääkiekosta mitään ja valitsivat sen juuri tahallaan. Kun yritin sanoa etten pitänyt ideasta, yksi "kaverini" vain tokaisi:"No onko sulla jotain muuta tekemistä sitten?" Yritin hämilläni sanoa ettei ollut, mutta olin ajatelut elokuvan vuokraamista, mutta ennen kuin ehdin avata suutani hän jatkoi:"No niin mä vähän ajattelinkin."

Sovimme, tai he sopivat, että jokaisen toisi jonkun mukanaan. Tiesin, että paskiaiset sopivat tämän tahallaan, sillä he tietysti ajattelevat etten saa ketään mukaan. Kuka nyt minun kanssani tahtoisi mennä? "Heei, mutta ei sun tarvitse ketään tuoda, me löydetään sulle sieltä hallilta joku lätkäpelaaja!" yksi paskiaisista sanoi yllättäen kun huomasi minun epäilevän heidän ideaansa.

Hei eivät ymmärrä. Hei eivät tiedä, etten tahdo "jotain lätkäpelaajaa", hän riittäisi. Pitäisikö minun kysyä häntä mukaan? Jos hän suostuisi, paskiaiset saisivat tuntea tappionsa. Ehken olisikaan niin huono. Mutta jos hän ei tulisikaan, olisin aina häpeissäni nähdessäni hänet. Ehkä olen sittenkin liian avuton.

The days feel like years when I'm alone,
Do you see how much I need You right now?

Mussa ei oo mitään

Maanantait.. Aina yhtä kamalia. Tänään koulussa oli kamala päivä. Meidän piti tehdä valinnat ensivuodelle ja käytännössä tulevaisuudelle, jos minulla nyt on tulevaisuutta.. En ole vielä varma tulevaisuudestani ja se ahdistaa minua.
Kävin tänään  myös terkkarillamme. Hän on ainut, joka ymmärtää minua tai siltä minusta ainakin tuntuu. Hän osaa puhua minulle kuin ihmiselle, se on ihan uutta minulle, yleensä minua vain haukutaan ja hyljeksitään. Tahtoisin olla niinkuin muutkin, muuta en vaan pysty, en enää.

No more dreaming, no more believing

"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Aamu. Kiire. Tohinaa ja hössötystä. Minut tultiin herättämään jo seitsemältä aamulla, koska piti leipoa, siivota, järjestellä asioita ja laittautua valmiiksi. Oli viimein pikkusiskoni ristiäisaamu. Piti järjestää hienot juhlat lähisuvulle. Kaiken piti olla tiptop, vaikka eihän sisko tule muistamaan tästä päivästä mitään. Eikä meidän suku edes ole niin tarkka, että jok'ikinen pölypallo pitäisi olla poissa lattioilta, mutta jälleen kerran äiti halusi kaiken olevan täydellistä.

Pappi saapui viimein kello 14.00 ja tilaisuus pääsi alkamaan. En tiedä johtuiko se vain väristä, mutta tunsin oloni asussani entistä epämiellyttävämmäksi. Mekko ja korkkiruuvikiharat. Äiti ei taida oikein ymmärtää, että en ole sellainen tyttö joka tykkää olla puettuna kuin prinsessa. Kyllä minäkin tykkään olla nättinä, mutta tuo kaikki vain oli jo niin ylitseampuvaa. Tunsin itseni merinorsuksi joka yritti olla joutsen.

Ei pahalla, mutta siskolleni tuli hyvin.. hyvin typerä nimi. En käsitä miksi hänelle haluttiin antaa se, täysin järjetön. Ehkä rumin nimi mitä olen koskaan kuullut. No, hänhän sen nimen kanssa joutuu elämään enkä minä.

Voinko vielä korjata tän

Tänään aamulla kaivoin laukustani taskupeiliäni. Se on jaksanut katsoa minua. Se on myös tällä hetkellä ainut ystäväni. Se hymyilee kun sille hymyilee. Jotain pahaa oli kuitenkin tapahtunut. Peili oli haljennut keskeltä. Jopa peili on sitä mieltä että olen ruma.
Aamu oli muutenkin kauhea, koska näin viime yönä painajaista. Siinä painajaisessa nojasin tiiliseinään ja katsoin kuinka vanhoja miehiä kulki ohitseni. Kukaan ei edes vilkaissut minuun. Sitten hän käveli ohi, hymyili minulle mennessään. Yritin hymyillä takaisin. Sillä hetkellä etuhampaani putosivat. Se tarkoittaa että joku läheinen kuolee. Aamulla ahdisti hirveästi. Nostin tyynyn kasvojeni päälle, mutta minulla ei ollut voimaa jatkaa. Olen niin saamaton.
Koulussa oli tänään terkkatarkastukset. Terkkari oli mukava ja hymyili minulle. Tuntui että pystyn luottamaan häneen ja paljastinkin hänelle vähän itsestäni. Hän osasi sanoa ne sanat joita ystäväni paskiaiset eivät ole osanneet sanoa. Juttelimme hänen kanssaan pitkään minulle varatun ajan yli. Oveen koputettiin kiihtyvällä tahdilla joten minun piti lähteä. Terkkari kuitenkin varasi minulle uuden ajan jotta voisimme puhua asiat läpi. Oven takana ystäväni paskiaiset odottivat vuoroaan ja kommentoivat ilkeästi. "Jonna, me luultiin että sä oot kuollu tonne sisään!" Sitä he varmasti toivovatkin. Toivovat sydämensä pohjasta. Kyllähän se minulle sopii. Olen aina kulkenut yksin.