Tänään oli se päivä kun minun piti mennä ystävieni paskiaisten kanssa jäähallille katsomaan jotain typerää peliä. En olisi tahtonut, sillä en ollut uskaltanut kysyä häntä mukaani, vaikka olisinkin halunnut. Kun saavuin sopimaamme aikaan hallille olivat paskiaiset jo paikalla. He seisoivat pienessä ringissä jutellen ja naureskellen mistä vetoa, että he puhuivat pahaa minusta. Kun saavuin paikalle he vain tervehtivät ja sanoivat että heidän kaverinsa tulisivat pian. Odotellessamme eräs ystävistäni kysyi, että sainko minä ketään mukaani hän teki sen varmasti vain kiusatakseen minua. Valehtelin, ettei kukaan ollut vastannut puhelimeen ja voin vannoa nähneeni hymyn erään paskiaisen kasvoilla silloin. Kun pojat saapuivat lähdimme sisälle, siellä alkoi olla jo jonkin verran porukkaa inhoan suuria väkimassoja. Tiesin heti etten viihtyisi ja tunsin oloni jo alkuun hieman ukopuoliseksi, koska muut juttelivat vain seuralaistensa kanssa. Sitten eräs paskiainen alkoi yhtäkkiä puhua hänestä, siitä kuinka ärsyttävä ja inhottava hän on ja varoitti ettemme saisi liikkua hänen seurassaan. Muiden yhtyessä mielipiteeseen lähdin vähin äänin hallilta ja juoksin kotiin. koko loppuillan olen itkenyt. Tuntuu todella pahalta, kun he puhuvat vain paskaa hänen selkänsä takana. Huomaisipa hän minut, sillä minusta tuntuu, että olemme loppujen lopuksi samanlaisia... molemmista puhutaan paskaa selän takana.
Ehkä hänkin on yksin ja kaipaa ystävää.
oikeesti voi vittu herää jo ei koko maailma ole vaan sua vastaan ja yhyy sä et oo ainoo jolla on ongelmia tässä maailmassa.
VastaaPoistaHohhoi. Tommoset julle:sin tyyliset kommentit kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Sulla on sen verran ongelmia että en yhtään ihmettele, jos tuntuu että koko maailma on sua vastaan. Ja mitä sitten, vaikka et olekaan ainoa, jolla on ongelmia? Se ei tee sun ongelmista yhtään sen pienempiä. Tsemppiä.
VastaaPoistaKirjoitat kauniisti, ja laitoin blogisi kirjanmerkkeihin. Bongasin tämän demistä ja jos ei haittaa alan lukijaksi. Tuntu heti pahalta sun puolesta, vaikka en su tunnekkaan. Häntä pystyyn ja kirjoita lisää, se toivottavasti helpottaa.
VastaaPoista