Istuimme tänään kavereitteni paskiaisten kanssa ruokalassa ja yhtäkkiä keskustelu kääntyin yhden pokaystävään.

Kuinka hän on niin ihana.

Kuinka he ovat yhdessä niin ihania.

Kuinka kaikki on taas niin ihanaa.

Jotenkin he pääsivät viikonlopuun. He alkoivat suunnitella mitä suurempia asioita. "Pidetään bileet!" joku jopa sanoi. Ja minua ei tietenkään taaskaan kutsuttaisi. Kun jo aijemmin mainittu poikaystävä yllättäen tunki mukaan keskusteluun, päätyivät paskiaiset jääkiekko-otteluun. He tietävät etten ymmärrä jääkiekosta mitään ja valitsivat sen juuri tahallaan. Kun yritin sanoa etten pitänyt ideasta, yksi "kaverini" vain tokaisi:"No onko sulla jotain muuta tekemistä sitten?" Yritin hämilläni sanoa ettei ollut, mutta olin ajatelut elokuvan vuokraamista, mutta ennen kuin ehdin avata suutani hän jatkoi:"No niin mä vähän ajattelinkin."

Sovimme, tai he sopivat, että jokaisen toisi jonkun mukanaan. Tiesin, että paskiaiset sopivat tämän tahallaan, sillä he tietysti ajattelevat etten saa ketään mukaan. Kuka nyt minun kanssani tahtoisi mennä? "Heei, mutta ei sun tarvitse ketään tuoda, me löydetään sulle sieltä hallilta joku lätkäpelaaja!" yksi paskiaisista sanoi yllättäen kun huomasi minun epäilevän heidän ideaansa.

Hei eivät ymmärrä. Hei eivät tiedä, etten tahdo "jotain lätkäpelaajaa", hän riittäisi. Pitäisikö minun kysyä häntä mukaan? Jos hän suostuisi, paskiaiset saisivat tuntea tappionsa. Ehken olisikaan niin huono. Mutta jos hän ei tulisikaan, olisin aina häpeissäni nähdessäni hänet. Ehkä olen sittenkin liian avuton.

The days feel like years when I'm alone,
Do you see how much I need You right now?