Koulussa kävelin käytävällä.
Hän katsoi minua. Ihana hetki, jonka toivoisin kestävän ikuisesti. Hänellä on ihanat rusekeat silmät, ihana hymy, ryhdikäs, lihaksikas kroppa ja muutenkin täydellinen paketti.
Hän on hiukan eksoottisen näköinen.
Hän voisi olla osittain ulkomaalainen. En tiedä varmasti, sillä en uskalla mennä juttelemaan
hänelle. Silloin kuulin juoksuaskelia takaani ja nimeni sanottavan. Nimeni on todella yleinen, joten hän olisi hyvinkin voinut haluta puhua jonkun muun kanssa. Se ei kuitenkaan ollut niin. Tunnistin puhujan äänen ja tiesin joutuvani vaikeuksiin. Se oli
aina yhtä ihana rehtori. Olin yrittänyt vältellä häntä viikon. Hän käski minun lähteä hänen mukaansa. Rehtorin kansliassa hän uhkaili taas soittaa äidilleni. Sillä hän oli "muka" huolissaan minusta, koska olin nukahtanut viikko sitten tunnilla sekä lintsasin perjantaina liikuntatunnilta, sillä meillä oli uintia. En kestä katsoa edes itseäni pelistä. Miten sitten voisin olla uimapuvussa kaikkien muiden ihmisten edessä? En mitenkään! Yritin selittää jotain, mutta hän näki lävitseni ja käski minun mennä juttelemaan terkkarin kanssa. En ikinä voi puhua hänen kanssaan. Kukaan ei ymmärrä minua!
Kun saavuin kotiin huuto taas alkoi. Mutsi alkoi tentata minua. Hän ei tee mitään muuta, kuin kyttää ja tenttaa. Estin hänet jopa facebookissa. Olen nyt arestissa koko loppuviikon. Menen sekaisin neljän seinän sisällä niin pitkänä aikana.
Muutenhan en ole ollenkaan sekaisin.
Näin edellisenä yönä pelottavaa unta, jossa minua jahtaa joku tai jokin. En tidä mikä se on. Se käskee minun tulla hänen mukaansa ja yrittää tarttua hihaani. Juoksen karkuun ja huudan apua, mutta kukaan ei kuule minua. Se jokin sanoo: "Jonna, Jonna. Tule mukaani. Lähdetään pois. Jonna". En tahtoisi luovuttaa
. En kuitenkaan tiedä jaksanko jatkaa.
Jotenki voin samaistua suhun tosi paljon. Mikset vois mennä juttelemaa terkkarille? Tai ei välttämättä terkkarille mut jollekin aikuiselle sitte jos sun kaveritki on vaan "kavereita." Kävin ite juttelemas muutamanki kuraattorin ja psykan kanssa ja mulle laitettii lähete eteenpäin, mut peruin sen koska tajusin etten tarvi sitä enää koska mul oli paras kaveri kenen kans me keksitää aina jotain tekemistä enkä vaa istu joka päivää täs koneella tai nuku koko päivää mitä aikasemmin tein ja pääsin eroo siit masennuksesta, vaik en kylläkää muista ongelmista mitä mun pään sisällä on mut alan pikkuhiljaa oppii elää niiden kans. Tee asioita mistä sä tykkäät, pakko sellasiaki on olla. Edes jotain. Hanki uusia kavereita, sellasii jotka arvostaa sua. Ärsyttää ku oon ollu ite semi samanlaises tilanteessa mut en pysty auttaa sua mitenkää vaikka haluisinkii, vaikka en edes tunne sua ollenkaa. Löysin joskus fb:st sellasen ryhmän et "In the end, everything will be ok. If it's not ok, it's not the end" ja jotenki mua helpottaa ajatella tota aina ku mun tekis mieli luovuttaa. Pärjäile.
VastaaPoistaAinii ja ps. mä tiiän miten vaikeeta se on yrittää ajatella että vois ees saada uusii kavereita tai et mikää ikinä muuttuis paremmaks mut se on mahdollista. Suoraasanottuna en usko et kaikille mut sun ei tarvii olla yks niistä.
VastaaPoistaVoi kumpa voisin auttaa, käy niin sääliksi ettei ihmisillä ole kunnon ystävää.. Haluaisin auttaa.. Voisin auttaa, mutta en tiedä miten.. Pärjäile.
VastaaPoista