Ennen minullakin oli ystäviä. Pidimme hauskaa viikonloppuisin ja pystyin kertomaan heille asioistani. Muutama vuosi sitten elämäni kuitenki alkoi mennä alamäkeä ja ongelmat täyttivät päiväni. Pian huomasin olevani yksin, minut oli hylätty. Eikö ystävien pitäisi tukea toisiaan vaikeuksissa?
Luin tänään facebookista niistä mahtavista bileistä jotka
Entinen paras kaverini P oli rakastunut bileissä ensisilmäyksellä tapaamaansa poikaan. Nyt he ovat yhdessä J:n kanssa. Kaikillä "ystävilläni" on ollut jo monta seurustelusuhdetta, facebookin mukaan heistä neljä on tälläkin hetkellä parisuhteessa. Miksei kukaan ikinä rakastu minuun?
Voi ei, kumpa voisin auttaa sinua. En sano ymmärtäväni, koska ei kukaan pääse toisen pään sisään edes ymmärtämään, mutta käyn samanlaisia fiiliksiä läpi. Joten mie tiedän miltä tuntuu kun joku sanoo että haluaa auttaa (tai minä ainakin haluan kuulla sen). Jos en jaksa uskoa itseeni, ni haluan uskoa kaikkiin muihin. Haluan uskoa sinuun, haluan auttaa sinuu. Jos voisin tekisin kaikkeni sinua auttaakseni. Mutta en voi, joten annan suuren virtuaali halin ja toivoatan jaksamisia :)
VastaaPoistamä niin tiiän ton tunteen ku kaikki muut menee jonnekki pitää hauskaa ja sit seuraavana päivänä ne hehkuttaa sitä ja ite oot sillee et jooo.. kiva ku mutki kutsuttii! :))
VastaaPoistaItellä ihan sama tilanne menossa...
VastaaPoistaKaikki entiset kaverit on ruvennu hylkää mua, mut ne ees tajuu sitä ite.
Voimia sulle!
Kiitoksia. samoin.
VastaaPoista